Libanon
Soittoa ja sadutusta Shatillassa
Terveiset viilenevästä Beirutista. Viime viikonvaihteessa ukkonen ryskyi ja vettä tuli kaatamalla. Ei tehnyt mieli lähteä ulos, mutta kun oli tärkeä tilaisuus sunnuntaina. Beit Atfal Assumoudin (BAS) Shatillan toimintakeskuksessa pikkumusikantit konsertoivat yhdessä musiikinopettajiensa kanssa.
Kaatosateesta huolimatta keskuksen kirjastossa istui jo äitejä parissa rivissä odottamassa, kun olin kahlannut perille. Ilmassa oli jännittynyttä suuren kulttuuritapahtuman tuntua. Jonkin ajan kuluttua myös isiä alkoi saapua. Keskuksen johtajan Jamilé Shehadén tervetuliaissanojen jälkeen rummut alkoivat puhua.
Lapset esiintyivät yksin, pareittain ja duona jommankumman opettajan kanssa. Kuulimme rumpuja, oudia, viulua ja huilua. Esiintyjissä oli vanhoja konkareita, mm. poika, joka isoissakin tilaisuuksissa rummuttaa tahdit keskuksen tanssiryhmälle. Mutta myös vasta soittoharrastuksen aloittaneet saivat esiintymisvuoron. Soittotuntien määrä näkyi suorituksessa ja esiintymisvarmuudessa. Kaikki saivat yleisöltä raikuvat suosionosoitukset. Konsertti loppui kauniiseen lauluun, jota toinen musiikinopettajista säesti oudilla. Yleisöstä kirposi makeat naurut, kun kesken herkän musisoinnin opettajan taskussa alkoi kännykkä päristä.
Lasten musiikkiharrastus kuten muutkin Beit Atfal Assumoudin toiminnat ovat mahdollisia ulkomaisten järjestöjen tuella. Pakolaisleireissä asuvilla perheillä ei olisi millään varaa ostaa soittimia eikä sen paremmin maksaa musiikkitunneistakaan.
Olen myös saanut etuoikeuden saduttaa Shatillan toimintakeskuksen päiväkotilapsia. Ensimmäisellä kerralla muistelin Monika Riihelän tai Liisa Karlssonin sanoneen, että sadutuksen oppiminen on vaikeinta lastentarhanopettajille ja opettajille (anteeksi, jos muistin väärin), koska he ovat tottuneet opettamaan. Lastentarhanopettaja oli varastaa koko tilanteen eikä meinannut millään rauhoittua kuuntelemaan, mitä lapsilla olisi kerrottavana. Lapset istuivat hiljaisina, ja vasta kun sain parikseni kokeneen sosiaalityöntekijä Zohour Akkawin, alkoi juttu luistaa.
Kuulimme mm. aika äärimmilleen lyhennetyn version Punahilkasta, kertomuksia siitä, miten edellinen päivä oli kulunut, käynnistä leikkipuistossa isän kanssa ja kaksi kertomusta, joiden aiheena oli palestiinalaisten oikeus palata kotimaahansa. Sadutuspäivä oli YK:n kansainvälinen Palestiina-solidaarisuuspäivä, mikä heijastui näissä tarinoissa. Muuten päivä näkyi myös yhden päiväkotiluokan poskilla: toisella poskella Palestiinan lippu ja toisella lippu, joka edusti jotain niistä maista, joissa BAS:lla on kumppanijärjestöjä.
Toinen sadutuskerta sujui paljon rauhallisemmissa merkeissä. Lastentarhanopettaja oli juonessa mukana. Ensin lapset ujostelivat ja siksi piirrettiin aluksi. Olin tuonut Suomesta Vaaka ry:n jäsenen lahjoittaman sadutuspeiton pupuleluineen. Istuimme matolla, ja pupu olisi halunnut kuulla tarinan. Viisivuotias Ibrahim oli realisti. Hän sanoi, ettei pupu mitään kuule, kun se ei ole elävä.
Lopulta kuitenkin Ibrahim kertoi ensimmäisenä tarinan. Olkaa hyvät, kuunnelkaa Ibrahimin kertomusta.
Isoisäni sairaalassa
Isoisäni nukkuu sairaalassa. Isoäitikin haluaa nukkua siellä, koska hänen keuhkoihinsa sattuu. He ottivat hänet sairaalaan ja antoivat hänelle lääkkeitä. Kun menen käymään hänen luonaan, hän nukkuu, minun isoisäni. Ja isä – isoäitini haluaa nukkua siellä – isä ja äiti kävivät hänen luonaan kaksi kertaa. Isoäitini nukkui siellä. Hän ei tykkää melusta kotona.
Minä ja pikkusiskoni jäämme kotiin isoäitini kanssa, kun isäni ja äitini menevät ulos. Jos siskoni rupeaa itkemään, annan hänelle banaanin ja otan hänet syliini ja autan häntä syömään ja isoäiti alkaa töihin kotona. Kun minä otan hänet isoäidiltä, hän alkaa itkeä, koska hän haluaisi olla isoäidin kanssa. Silloinkin, kun isä haluaa ottaa hänet syliinsä, hän alkaa itkeä ja haluaa isoäidille.
Jos luen tämän tarinan äidilleni, hän nauraa.
Beit Atfal Assumoudin päiväkoti, Shatillan pakolaisleiri, Beirut, 13.12.2010
Ibrahim Sharab, 5-v.
Tarinan kirjoitti lastentarhanopettaja Mariam Shamiah
Tarinan käänsi arabiasta englanniksi lastentarhanopettaja Mariam Wali ja englannista suomeksi Kirsti Palonen.
Tänään ei sadutettu. Seurasin, miten 3-vuotiaat piirsivät ”vertical linen”.
Kirsti Palonen
