PSV-Jyväskylän kevätkuulumisia

08.05.2012 - Tykkää (127) -
Julkaise facebookkiin
Viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista PSV-Jyväskylän paikallisryhmässä, tässä pientä päivitystä kevään tapahtumista: 

Huhtikuun 14. päivänä oli PSV:n vuosikokous, jossa Terhi Ala-Keturi edusti paikallisryhmää. Hänet valittiin hallituksen varajäseneksi ja Priska Pennasesta tuli paikallisryhmän yhteyshenkilö.

Viime perjantaina 4.5 Palestiina-projektin vastuuhenkilö Virpi Lähteenmäki piti koulutuksen aiheesta "Kollektiivisen kulttuurin vaikutus traumojen työstämisessä". Koulutus oli onnistunut ja osallistujia oli eri aloilta. Oli hienoa huomata, että koulutus kiinnosti myös muidenkin kuin psykologian alan opiskelijoita!
Koulutuksessa jaettu tieto perustui Palestiina-projektista saatuihin kokemuksiin. Virpi kertoi paljon käytännön kokemuksia suomalaisena psykologina toimimisesta kollektiivisessa kulttuurissa. 

Kuin kynttilä pimeässä - Shatillan urheat tyttäret - näyttely on nyt pystytetty Jyväskylän kaupunginkirjastoon. Kuvat on otettu palestiinalaisnaisista, jotka tekivät humanitaarista työtä Shatillan pakolaisleireillä 1980-luvulla. Valokuvat ovat esillä 7.5 - 26.5. Jyväskylän kaupunginkirjaston aikuisten osastolla.

Aurinkoista kevättä kaikille!