Namibia -yhteistyötä traumoista selviytymiseksi
Traumatisoituminen voi vammauttaa ihmisen pysyvästi ja vaikeuttaa oman
elämän hallintaa. Usein samalla kärsivät myös traumatisoituneen perhe ja
muut läheiset. PSV:n Namibia-ryhmä haluaa tukea traumasta toipumista ja
henkisen hyvinvoinnin lisääntymistä Namibiassa. Henkinen hyvinvointi
mahdollistaa monia asioita, mm. tasapainoisemman lapsuuden.
People's
Education, Assistance & Counselling for Empowerment (PEACE)
-keskuksen työ fokusoi trauman kierteen katkaisuun. PEACE on perustettu
auttamaan ihmisiä toipumaan rakenteellisen väkivallan, kuten sodan,
vaikutuksista. Toiminnan piirissä on nykyään myös perheväkivallan sekä
muiden väkivallan muotojen uhreja sekä ennalta ehkäisevää
toimintaa. PEACEn tavoitteena on saada aikaan henkistä hyvinvointia
Namibiassa, sekä kehittää yhä parempia tähän työhön liittyviä
menetelmiä.
Suomen lähetystöllä on vuosien ajan ollut
paikallista yhteistyötä Windhoekissa PEACEn kanssa. PEACE on myös
kouluttanut viranomaisia traumaan liittyvissä asioissa ja näkee
tärkeäksi traumatiedon ja -osaamisen viemisen myös pääkaupunkiseudun
ulkopuolelle.
PSV:n Namibian ryhmä on vuodesta 2006 lähtien
perehtynyt PEACEn toimintaan mahdollisen hankeyhteistyön aloittamiseksi.
Keskuksen johtaja on vieraillut kahdesti Suomessa. Keskuksen lasten
Maailman mielenterveyspäivänä tekemien piirustusten näyttely
järjestettiin Helsingissä Kallion kirjastossa 2007. PSV:n Namibia-ryhmä
on tehnyt hankevalmistelumatkan Namibiaan. Matkan aikana PEACEssa
järjestettiin Sadutus-menetelmän koulutus. PSV tekee Namibia-hankkeessa
yhteistyötä Erika Heiskasen organisoiman eettisen johtamisen
valmennuksen Operaatio Juuriharjan kanssa.
Jo pitkään jatkuneen
monipuolisen yhteistyön kautta olemme oppineet tuntemaan ja arvostamaan
PEACEn tekemään työtä ja löytäneet mielekkäitä tapoja tukea heidän
onnistumistaan. Yhteistyötä tekemällä opimme myös itse.
Tervetuloa mukaan tukityöhön
Tietoa tukiryhmän kokouksista yms.
riitta.paatalo(at)rokki.net
Keräystili:
Namibia/Psykologien Sosiaalinen Vastuu
Danske Bank FI88 8000 1571 0179 70
Viitenumero: 8549
Keräyslupa Poliisihallitus 2020/2010/3485