Palestiina
Palestiina-hankkeen toimintasuunnitelma 2012
Psykologien sosiaalinen vastuu ry (PSV) ja Palestinian Medical Relief Society –järjestö (PMRS) jatkavat yhteistyötä vuonna 2012 alkaneessa Ulkoasiainministeriön rahoittamassa hankkeessa ”Sotatraumojen kuntoutus ja ennaltaehkäisy: Perhekeskeinen lähestymistapa II” edellisenä vuonna päättyneen hankkeen pohjalta. Tarkoituksena on muun muassa kehittää näyttöön perustuvien menetelmien käyttöönottoa ja kannustaa lasten ja naisten lisäksi miehiä psykososiaalisten palveluiden hyödyntämiseen.PMRS:n tekemä psykososiaalinen työ lievittää laaja-alaisesti palestiinalaisten kokemia psyykkisiä ongelmia lasten koejännityksestä äitien synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja väestön väkivalta-kokemuksiin. PSV avustaa PMRS:ää tässä työssä rahoittamalla psykologien työtä ja kouluttamalla järjestön työntekijöitä. Tarkoitus on levittää tietoa laajasti paikallisille psykologeille ja järjestön muille työntekijöille kouluttamalla paikallisia kouluttajia.
Vuonna 2012 PSV:llä on suunnitelmana järjestää PMRS:n työntekijöille tietoisen ja hyväksyvän läsnäolon (mindfulness) koulutus, jossa vapaaehtoisena kouluttajana toimii Leena Pennanen (http://www.rentoutus-stressinhallinta.info/). Tekniikkaa voidaan hyödyntää perhekeskeisessä psykososiaalisessa työssä. Vuoden 2012 syyskuussa järjestetään Saksassa kerronnallisen altistusterapian (narrative exposure therapy, NET) koulutus (http://www.vivo.org/resources/trainings/index_eng.html), jonka hyödyntäminen on suunnitelmana hankkeessa. NET:n toimivuudesta traumaperäisten mielenterveysongelmien hoitamisessa on tutkimusnäyttöä ja menetelmä on soveltuva myös lapsille (KIDNET). Vuoden 2012 aikana myös kaksi opiskelijaa on lähdössä vapaaehtoistyöhön PSV:n projektin kautta palestiinalaiseen yhteistyöjärjestöömme.
PMRS:n psykososiaalinen työ saavuttaa yhteiskunnan laajalti, ja erityisesti naiset ja lapset käyttävät paljon PMRS:n palveluja. Miehet puolestaan eivät ole käyttäneet juurikaan palveluita edellisen hankkeen aikana. PMRS:n työntekijöiden mukaan syynä on mielenterveyteen liittyvät sosiaaliset stigmat, joita on yleisesti pyritty lieventämään tiedotuksella (media, esitteet). Alkaneessa hankkeessa psykoedukatiivista tiedotusta voisi kohdistaa erityisesti tähän väestönryhmään. Huomattavaa on myös, että PMRS kohdistaa aiempaa huomattavasti enemmän työpanosta vammaisten lasten perheiden tukemiseen, mikä on aiempina vuosina ollut vähemmällä huomiolla. Kotimaan toiminnassa keskeistä on varainkeruu erilaisten kampanjoiden ja koulutusten avulla. Vuoden 2012 aikana järjestetään koulutukset lasten traumoista ja kollektiivisen kulttuurien vaikutuksista sekä Jyväskylässä että Tampereella. Palestiina-ryhmään on myös tullut mukaan uusia, aktiivisia vapaaehtoisia ja projektiryhmässä on mukana jäseniä Tampereelta, Jyväskylästä, Porista ja Helsingistä.
Voit tukea Palestiina-projektia lahjoituksella: Palestiina/Psykologien Sosiaalinen Vastuu/Sampo Pankki 800010-70872446/ Keräyslupa Poliisihallitus 2020/2010/3485 Viitenumero 1232, lasten kuntoutus / Viitenumero 1245, PMRS:n psykologin työn tuki.
